YHTEISHAKU


Yhteishakuun kuuluu kaikki Itä-Suomen yliopiston tutkintoon johtava koulutus siirtohakua ja kansainvälisten maisteriohjelmien hakuja lukuun ottamatta. Hakeminen yhteishaussa tapahtuu korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa Opintopolku.fi.

Korkeakoulujen yhteishaku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Pääosaan Itä-Suomen yliopiston yhteishaun hakukohteista voi hakea vain kevään yhteishaussa. Syksyllä yhteishaussa on mahdollista hakea vain Julkisoikeuden (Joensuu) hakukohteeseen, johon valitaan opiskelijoita aikaisempien korkeakouluopintojen perusteella kandidaatin- ja maisterintutkintoja suorittamaan. Muihin Itä-Suomen yliopiston hakukohteisiin ei ole syksyn yhteishaussa valintaa.

Yhteishaussa voi hakea 3+2 -vuotisten kandidaatti- ja maisterikoulutusten (todistusvalinta ja valintakoevalinta) sekä 2-vuotisten maisterikoulutusten hakukohteisiin. Näiden lisäksi yhteishaussa on ”Muut reitit yliopistoon” -hakukohteita esim. avoimen yliopiston opintojen perusteella hakeville. (ks. Hakuväylät, pdf)

Yhden opiskelupaikan sääntö

Yhden opiskelupaikan sääntö koskee kaikkea tutkintoon johtavaa koulutusta lukuun ottamatta siirtohakuja. Säännön mukaan hakija voi yhden lukukauden aikana ottaa vastaan vain yhden opiskelupaikan korkeakoulusta.

Erityisen tärkeää yhden opiskelupaikan säännöksen kannalta on huomioitava ne säännöksen piirissä olevat erilliset haut (esim. kansainvälisten maisteriohjelmien haut), jossa opiskelupaikan vastaanottamisaikatauluksi korkeakoulu on määritellyt aikaisemman päivämäärän kuin yhteishaussa.

Lisätietoja löytyy opintopolku.fi palvelusta.

Opintopolku – korkeakoulujen sähköinen haku- ja valintajärjestelmä

Korkeakoulujen sähköinen yhteishaku järjestetään Opintopolku-portaalissa, josta löytyvät sekä korkeakoulujen koulutustarjontatieto että sähköiset haut. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hakukohteet ovat samassa yhteishaussa ja niihin haetaan samalla hakulomakkeella. Hakuajat on yhtenäistetty ja yhteishaussa on mukana suurin osa yliopistokoulutuksista.

Näin täytät hakulomakkeen korkeakoulujen yhteishaussa (Opintopolku)
Näin haet korkeakoulujen yhteishaussa (Opintopolku)
Oma Opintopolku -palvelu (Opintopolku)
Hakuajat ja liitteiden toimittaminen

Enintään kuusi hakukohdetta

Yhdessä yhteishaussa voit hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, jotka sinun pitää asettaa mieluisuusjärjestykseen hakulomakkeella. Tämä priorisointi on sitova, etkä voi muuttaa sitä enää hakuajan päättymisen jälkeen. Voit hakuaikana muuttaa hakukohteiden mieluisuusjärjestystä sekä lisätä tai poistaa hakukohteita. Kun olet lähettänyt hakemuksesi, saat sähköpostiisi siitä vahvistusviestin. Viesti sisältää linkin hakemukselle. Hakemuksen muokkauslinkki on voimassa yhden muokkauskerran tai korkeintaan 30 pv. Jos linkkisi on vanhentunut voit tilata sähköpostiisi uuden muokkauslinkin vanhaa linkkiä klikattuasi.

Hakuaikana voit muokata hakemustasi. Et voi muokata nimitietojasi, henkilötunnustasi etkä äidinkieltäsi. Voit lisätä hakemuksellesi liitteitä niiden omien määräaikojen puitteissa myös hakuajan päätyttyä. Liitteiden tallennuksen määräajat näet aina hakulomakkeella kultakin liitepyynnöltä. Jos lisäät uusia hakukohteita hakemukseen, voit vastata niihin liittyviin lisäkysymyksiin ja lähettää tekemäsi muutokset.

Voit katsoa ja muokata hakemustasi myös Oma Opintopolussa. Tällöin kirjaudut verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla Oma Opintopolku -palveluun, ja teet tarvittavat muutokset. Muista aina lähettää tekemäsi muutokset.

Mieluisuusjärjestyksen muokkaaminen, yksittäisten hakutoiveiden poistaminen tai lisääminen ei ole mahdollista enää hakuajan päättymisen jälkeen.

Sähköistä hakemusta tulee käyttää aina kun se vain on mahdollista. Mikäli sinun ei ole mitenkään mahdollista hakea sähköisellä hakulomakkeella, voit saada paperisen hakulomakkeen hakutoivelistallasi olevan yliopiston tai ammattikorkeakoulun hakijapalveluista. Hakijapalvelujen yhteystiedot löydät alla olevista opintopolun linkeistä.

Yliopistojen hakijapalvelut

Ammattikorkeakoulujen hakijapalvelut